Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

11.9.2016

Hääparille (37/2016)

Syyskuun alussa olimme Sastamalassa nuoren parin häissä. Häät olivat tunteelliset ja herkät, onnen kyyneleitä näkyi monen häävieraan poskilla :) Väriteemaksi oli valikoitunut musta, valkoinen ja herkkä vaaleanpunainen, joten tein sen mukaisen kortin ja jääkaappimagneetin:




Koristelu oli herkkää ja kaunista. Tilassa oli kynttilät kielletty, joten tilaa oli koristeltu mm valosarjoilla.


Morsiamen upea hääkimppu
Kakkutarjoilu

20.8.2015

Hääparille (16/2015)

Elokuun alussa olimme juhlimassa häitä Salossa. Sää oli mitä parhain (ei kuuma eikä kylmä), morsian kaunis ja itse häät olivat kauniit ja herkät. Morsian oli valinnut väreiksi mm oranssin, ja sen mukaan tein myös onnittelukortin. Hääpari sai yhden jääkaappimagneetin, ja toisen sai morsiamen vanhemmat.





Häissä oli kauniit koristelut, pöydät oli täynnä kynttilöitä ja timantteja, helminauhoja. Pöydissä oli myös pienet kimput oransseista ja valkoisista ruusuista. Juhlapaikkaan oli myös tehty kivoja kuvakollaaseja hääparista seka muita hauskoja askarteluja. Oli mm purkki, johon väärikoodituksen mukaan sai laittaa vinkkejä hääparille arjen piristämiseksi.



Hääparin pöytä

11.5.2013

IS 2013: Travel-album

Puolalaiset SODAlicious tytöt Jaszmurka ja Nulka kävivät opettamassa meille ihanan minialbumin tekemistä. Kurssin tuotepaketti oli mitä mahtavin, täynnä herkullisia juttuja. Mm ihanat puiset kannet ja koristeet.. niitä kansia voisin haistella koko ajan.


Tytöillä oli mieletön positiivinen energia, joka loi huippuhyvän tunnelman workshopiin :)

kuva lainattu.

Kuvia workshopista:


mieletön tuotepaketti
Mukana myös special edition leimasin - viikonpäivät suomeksi!



Ryhmäkuva workshopin päätteeksi

Kuvia minialbumistani tulee myöhemmin..

26.4.2013

IS 2013: Textured canvas-workshop

Viime viikonloppuna oli paljon odotettu IS 2013 eli tämän vuoden Intohimona Skräppäys. Olin ilmoittautunut kahdelle kurssille, joista toinen oli Birgit Koopsen Bernsteinin Textured canvas.

kuva lainattu.
Workshop oli vain 2½ tuntinen ja ajattelin tuovani kotiin keskeneräisen työn. Ihme ja kumma, sain taulun valmiiksi :) ja siitä tuli ihana! Napero päätti heti taulun nähtyään, että se tulee hänen huoneeseen!

Kuvia workshopista:



Birgitin taulu, johon tykästyin kovasti.
 

Kuvia mun taulusta:






Oli kyllä niin KIVAA tehdä tällainen! Tätä olin oikeastaan odottanutkin youtubessa nähtyjen videoiden ja workshop selitteen perusteella.

Julkaisen vasta myöhemmin jutun toisesta workshopista, yritän saada tekniikkakympin kortit ensin valmiiksi, sitten teen SODAlicious tyttöjen workshopissa aloittaman minialbumin valmiiksi.

19.6.2012

Intohimona Askartelu 2012

Elokuussa se on taas, nimittäin Intohimona askartelu tapahtuma! Odotan jo innolla, vaikka en missään nimessä toivo että juhannuksesta alkava kolmen viikon loma loppuisi.. vaan 25.-26.8. on tiedossa paljon kivaa! Vielä on päättämättä, kumpana päivänä osallistun. Pöytäpaikan otan varmasti :)


Tervetuloa mukaan :)

4.2.2012

Pikainen pyörähdys Leimailutaivaassa

Ihan vaan pieni pikapyörähdys.. Olis ollut taloudellisempaa jäädä kotiin ;) Jos olisi aluekarttaa tarjolla, osaisin kertoa keneltä ostin mitäkin. Nyt en kuitenkaan muista, koska myyjillä oli aika huonosti firman nimi esillä. Osan myyjistä tunnistan kuten Amalian ja Paperikeijun.

Askartelu Amalialta H20 värejä ja Scrap365 lehden helmikuun numero.
Stansseja, hämiksiä (seitin kaveriksi) ja tarratimantteja sekä pieniä helmiswirlejä.
Sydän stansseja ja kruunuhaaraniittejä.
Papereita, kukkia, tageja ja Magnolian lasi-koristeita.
Synttäriaiheinen taustaleimasin Paperinauhalta, 4 rullaa kaksipuoleista teippiä Taavalta ja Priority leimasin Stempelkelleriltä
Paperikeijulta tarroja ja kukkia.

16.7.2011

Sinellin Kesämarkkinat

Variston Sinellillä on Kesämarkkinat tänään vielä klo 16 asti. En sen kummemmin sitä mainostanut, kun en ajatellut mennä. Meninpäs sitten kuitenkin, samalla oli Taavan järkkäämä kirppis. Kesän takia myyjiä ei ollut paljon, ja ei oikeastaan ostettavaakaan sen myötä. Vain yhdeltä myyjältä ostin leimaisimia sekä kolmen stanssin setin. Sitten Sinelliin! Eipä sielläkään pahemmin uutta ollut, yritin löytää jotain muuta, lapsille sopivia juttuja noihin valokuvakehyksiin paperikukkien tilalle, mutten löytänyt. Sen sijaan löysin Sinellin kirppariosastolta hienon kruunun viidellä eurolla, ihana!


Mä tykkään käydä kirppareilla kun on loma, mutta niin se vaan on että suurin osa porukasta lomailee jossain muualla eikä tapahtumat pahemmin kiinnosta.. Suurin osa kirppareista (lastentarvike, yleis) on kiinni koko heinäkuun. Piha/torikirppiksiä toki löytyy.

20.3.2011

Askartelutapaaminen

Kävin eilen Satun ja Serjan järkkäämässä askartelutapaamisessa Malminkartanossa. Onneksi oli Mira kyydissä sekä navigaattori, oli vähän vaikea löytää. Mira soitti lopulta Maijulle varmistaakseen että mihin meidän oikein pitikään jatkaa Perä Baarin kohdalta...

En tiennyt mitä ottaa mukaan, joten tuli pakattua vähän liikaa.. vain huomatakseni, että porukassa ns vapaa askartelu ei oo mun juttuni, ainakaan vielä (kurssimuodossa kylläkin). Inspiraatio oli täysin kadoksissa. En saanut yhtäkään korttia tehtyä :D Keskityin lähinnä ostoksiin, muiden töiden seuraamiseen ja jutusteluun. Oli ihana tutustua uusiin ihmisiin :) Yhdellä puolella istui Merkku ja toisella puolellani istui Rva Kepponen.

Kiitoksia kaikille eilisestä! :)

6.3.2011

Talvinen hevostapahtuma Etelä-Espoon Ratsastuskoululla

Käytiin tänään talleilla, talvisessa hevostapahtumassa. Napero pääsi paijaamaan hevosia, tarkoitus oli myös päästä talutusratsastukseen mutta se jäi kokematta, koska vasta tapahtuman puolivälissä eli juurikin meidän päikkäriaikaan olisi pienemmät ponit tulleet mukaan. Seuraavalla kerralla sitten :)








5.2.2011

Leimailutaivas kevät 2011

Tänään oli Leimailutaivas & Helmiplaneetta tapahtuma, hieman pettyneenä poistuin puolentoista tunnin kiertämisen jälkeen. 50e meni rahaa, mutta ihan perusjuttuihin. En nähnyt itselleni mitään uutta kiinnostavaa, paitsi Taika-lehden pöydässä: ihania pääsiäisaskarteluja. Laitoin Taika-lehden pääsiäisnumeron tilaukseen ja ostin viime vuoden pääsiäislehden vitosella. Demoja ei ollut sinä aikana kun olin paikalla, ja näytteille asettajat (paperi- ja helmiaskarteluun) oli laitettu sikin sokin. Siitä en tykännyt, vaikka ymmärrän ajatuksen sen takana.

Jään siis innolla odottamaan Intohimona Skräppäys tapahtumaa, vaikka osallistumiseni on hyvin epävarmaa.

Tässä kuviani tapahtumasta:
Jono n klo 10.45. Ei tarvinnut kauan ulkona hytistä, Taava päästi sisälle lämpimään odottamaan ennen messujen alkua. 
Nea-Idean yksi pöytä, mm ihania tekstileimasimia. Iso plussa että on suomenkielisiä tarjolla :)
Heinikan myyntipöydän päädyssä Maijun demopöytä. Maijun tekemiä ihania kortteja leviteltynä.
Maiju etualalla oikealla ja Heini jäi just taakse..
Paperikeijun pöytä.
Klemmarikellari.
Craftican demopöytä, tuttuja juttuja edellisiltä messuilta..
Askartelu Sinisiiven pöytä, yksi lempparikaupoistani :)
Sinellin askartelupöytä, Pämppä neuvoi leimakuvien värittämisessä.
Taika-lehden pöytä ja ihanat linnunpöntöt pääsiäiseksi. Tapahtuman ainoa pääsiäistä huomioiva.